Jokaisella filosofiaa harrastavalla on varmasti oma näkemyksensä siitä, mikä on filosofian tärkein kysymys. Toiselle se voi olla kysymys Jumalan olemassaolosta, toiselle kysymys vapaasta tahdosta. Jollekin filosofian tärkein kysymys voi olla jopa se, tarvitaanko filosofiaa ollenkaan. Eräs vastaus kysymykseen on ei-identiteettiongelma. Tämän kysymyksen kohtaa väistämättä jokainen, joka tutustuu tulevia sukupolvia koskeviin eettisiin pohdintoihin, kuten kysymykseen siitä, tulisiko tuleville sukupolville mahdollistaa puhdas luonto ja siitä, tulisiko meidän lisääntyä lainkaan. Tulisi olla siis selvää, että tämä kysymys on, jos ei ehkä tärkein, niin yksi tärkeimpiä ongelmia, joita filosofi tai ylipäätään ihminen voi eläessään kohdata.
Valitettava totuus on se, että lisääntyminen ei ole aina rationaalisen päätöksenteon tulos, vaan vahinko tai hormoniensekaisten tuntemusten seuraus. Huomioon ottaen miten vakavat seuraukset lisääntymisellä on sekä lapselle itselleen, että tätä ympäröiville ihmisille, eläimille ja luonnolle, katsoisin jokaisen prospektiivisen vanhemman velvollisuudeksi tutustua edes hieman ei-identiteettiongelmaan.
Ei-identiteettiongelma siis nousee esiin puhuttaessa tulevien ihmisten vahingoittamisesta ja hyödyttämisestä. Moni on taipuvainen ajattelemaan, että vahingoitamme tulevia sukupolvia, mikäli emme pysäytä ilmastonmuutosta ja toisaalta hyödytämme heitä, mikäli takaamme heille puhtaan ilmakehän. Mutta asia ei ole niin yksinkertainen.
Ongelmia syntyy, kun kaivellaan syvemmin, mitä hyödyttäminen ja vahingoittaminen tarkoittavat. Karvalakkiteoria asiasta on, että hyödytät henkilöä, mikäli teet hänen tilansa paremmaksi. Toisaalta vahingoitat henkilöä, kun haittaat häntä, eli kun teet hänen olonsa huonommaksi. Tästä syntyy ongelma, jonka selitän kertomalla lyhyen tarinan(1).
Olipa kerran Kaisa. Kaisa on äärimmäisen huomionhakuinen nainen, joka tekee kaikkensa saadakseen osakseen sääliä. Eräänä päivänä Kaisa näkee Facebookissa julkaisun, jossa kuvataan kehitysvammaisen pojan ja hänen äitinsä elämää ja julkaisun kommentit ovat täynnä sympatisoivia henkilöitä, jotka lähettävät jaksamisia äidille. Silloin Kaisa päättää hankkiutua raskaaksi ja ottaa pillerin, joka muuttaa sikiön geenejä niin, että Kaisan lapsesta tulee vakavasti kehitysvammainen. Mikäli Kaisa ei olisi ottanut pilleriä, Kaisan lapsesta olisi tullut terve. Täten Kaisa saa osakseen haluamaansa huomiota ja sääliä – onhan hän vakavasti kehitysvammaisen lapsen yksinhuoltajaäiti.
Kasvettuaan aikuiseksi Kaisan lapsi, Keijo, joka on kokenut valtavia tuskia kehitysvammansa takia, saa kuulla äitinsä ottamasta pilleristä ja suuttuu. Keijo väittää Kaisan tahallisesti vahingoittaneen häntä. Kaisa puolustautuu: ”Jos en olisi ottanut pilleriä, sinua ei olisi syntynyt. Sinun pitäisi olla kiitollinen, että otin pillerin.”
Kaisa on oikeassa: jos Kaisa ei olisi ottanut pilleriä, eivät sikiön geenit olisi muokkaantuneet ja siten seurauksena olisi ollut biologisesti eri henkilö(2). Keijon geenit ovat sellaiset, että ne aiheuttavat vakavan kehitysvamman; jos geenit olisivat erilaiset, ei kyseessä olisi Keijo, eikä Keijo 2.0, vaan täysin eri henkilö, jonka nimi olkoon Kari. On siis niin, että ei ole mahdollista, että Kaisa olisi synnyttänyt terveen Keijon, mutta sitten päättänytkin sairastuttaa Keijon; ei, tuo terve lapsi olisi ollut Kari, ei Keijo. Kaisa ei siis vahingoittanut ketään ottamalla pillerin, vaan hän loi kokonaan uuden ihmisen.
Tämän tarinan voi yleistää laajemminkin. Voimme esimerkiksi nyt päättää panostaa julkiseen liikenteeseen ja verottaa fossiilisia polttoaineita tai voimme päättää alentaa fossiilisten polttoaineiden hintaa. Ensimmäisessä tapauksessa ilmastonmuutos hidastuu ja tulevaisuudessa syntyvät sukupolvet saavat nauttia verrattain puhtaasta luonnosta. Jälkimmäisessä tapauksessa maapallo saastuu, meret rehevöityvät ja tulevaisuuden sukupolvilla on merkittävä syöpäriski, sekä runsaasti hengitystiesairauksia, mutta nykyinen sukupolvi saa nauttia edullisesta autoilusta. Huomioitavaa on, että näissä kahdessa skenaariossa tulevat sukupolvet koostuvat eri ihmisistä. Ensimmäisessä maailmassa prospektiiviset vanhemmat tapaavat juna-asemilla, busseissa ja paikoissa, joihin näillä pääsee, mistä seuraa se, että eri ihmiset tapaavat ja siittävät toisiaan eri aikoina ja eri paikoissa, kuin jälkimmäisessä maailmassa elävät ihmiset, jotka tapailevat huoltoasemilla ja autokorjaamoilla. Ei siis ole niin, että jälkimmäisen maailman ihmiset olisivat syntyneet terveinä, jos olisimme nyt ottaneet käyttöön tehokkaat keinot ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi; ei, heitä ei olisi syntynyt lainkaan.
Mutta johtopäätös siitä, että Kaisa ja nykyiset poliitikot eivät vahingoita toimillaan tulevia sukupolvia on epäintuitiivinen. Kaisa tietoisesti järjesti asiat niin, että hänen lapsensa sairastuisi vakavaan kehitysvammaan; poliitikot järjestävät asiat niin, että tulevaisuudessa ei ole puhdasta luontoa. Mikäli Kaisa ei vahingoittanut lastaan tai poliitikot tulevia kansalaisia, se tarkoittaa, että meidän ei tarvitse välittää lainkaan tulevien sukupolvien hyvinvoinnista, sillä heitä on mahdotonta vahingoittaa (ja a contrario mahdotonta hyödyttää). Tämän analyysin perusteella meillä ei ole mitään velvollisuutta taata tuleville sukupolville puhdasta luontoa, turvallista kasvuympäristöä tai mitään muutakaan ”etuutta”. Muiden muassa filosofi David Boonin(3) on valmis hyväksymään tämän johtopäätöksen johdonmukaisuuden nimissä. Koska johtopäätös kuitenkin on monien mielestä niin hirvittävä, on ei-identiteettiongelmaan yritetty vastata viime vuosikymmenien aikana lukuisin muinkin eri tavoin(4), kuin vain ”puremalla luotia”, eli hyväksymällä uskomaton johtopäätös. Näistä ratkaisuyrityksistä käyn läpi lyhyesti kolme, ja nimeän ne oikeuskannaksi, hyötykannaksi ja haittakannaksi.
Oikeuskanta myöntää, että syntymättömiä ihmisiä on mahdotonta vahingoittaa ainakin, mikäli vahingoittaminen analysoidaan ”huonommaksi tekemisenä”, kuten kirjoituksen alussa ehdotin. Aatu siis vahingoittaa Berttaa, mikäli Aatun toimien seurauksena Bertan tila muuttuu huonommaksi. Mutta tarinan aikanahan puihimme vahingoittamisesta, emmekä haittaamisesta. Oikeuskannan mukaan on muitakin tapoja vahingoittaa olentoja, kuin haittaaminen, sillä voimme vahingoittaa heitä myös rikkomalla heidän oikeuksiaan tai kohtelemalla heitä epäsoveliaasti.
On epäselvää, miten syntymättömän olennon oikeuksia voidaan rikkoa. Olentoahan ei ole, miksi siis olennolla olisi oikeuksia? Tällaisissa tilanteissahan oikeuksilla ei ole ketään, kehen kiinnittyä. Ei ole ketään, josta sanoa: ”Tämän henkilön oikeudet ovat nämä ja nämä”. Epäsoveliaaseen kohteluun vetoamisessa on hieman enemmän potentiaalia riippuen siitä, mikä käsitetään epäsoveliaaksi. Kantilainen kanta (Immanuel Kantin filosofiaa mukaillen) olisi se, että on epäsoveliasta tai suorastaan väärin kohdella ihmistä vain välineenä, eikä itsessään arvokkaana. Ja näinhän Kaisa juuri tekee: hän ei hanki lasta lapsen itsensä vuoksi, vaan saadakseen sääliä internetkansalta. Mutta minulla on teille, prospektiivisille ja aktuaalisille vanhemmille, valitettavia uutisia: kukaan ei milloinkaan tai mitenkään voi hankkia lasta lapsen itsensä vuoksi. Haluat jakaa geenisi? – Käytät lasta välineenä geenisesi jakamiseen. Haluat jakaa arvosi? – Käytät lasta välineenä omasta mielestäsi hienojen arvojesi levittämiseen. Haluat kokea, miltä tuntuu kasvattaa lapsi? – Käytät lasta välineenä haaveilemasi projektin toteuttamiseen. Keksit sitten minkä syyn tahansa hankkia (biologinen) lapsi, voin taata, että tämä syy ei ole lapsen intresseissä (sillä ennen syntymäänsä lapsella ei ole intressejä).
Hyötykanta ei ole paljon parempi. Se mukailee utilitarismia, eli normatiivisen etiikan teoriaa, jonka mukaan hyvää on se, mikä maksimoi yleisen hyvän, ja yksinkertaisuuden vuoksi samaistan nyt hyvän hyvinvointiin. Hyötykanta välttää siis ei-identiteettiongelman, sillä se ei vetoa siihen, mikä on hyvää tai pahaa Kaisan lapselle (, jonka identiteetti ei pysy samana eri skenaarioissa), vaan mikä on hyvää tai pahaa koko maailmalle. Kaisan tapauksessa Karin ja Keijon välillä oikea valinta olisi siis Kari, sillä Kari terveenä ihmisenä voi työskennellä muiden ihmisten hyvinvoinnin eteen, kun taas Keijo, vaikka voikin olla miellyttävä ihminen, vie runsaasti terveydenhoitoresursseja ja lisää maailman nettokärsimystä kärsimällä itse tilastaan.
Tässä analyysissa on kaksi pääongelmaa: ensinnäkään ei tunnu perustellulta tehdä lisääntymistä koskevia päätöksiä yleiseen hyvään vedoten. Toivomme vanhemmilta yleensä nimenomaan lapsen hyvää koskevaa moraalista pohdintaa ja tuomitsemme ihmiset, jotka hankkivat lapsia vain yleisen hyvän vuoksi, kuten kasvattaakseen reserviä tai lisätäkseen veronmaksajien määrää.
Toiseksi tällä analyysilla on epämiellyttäviä seurauksia. Jos hyvää on se, mikä maksimoi yleisen hyvän, on meillä velvollisuus lisääntyä, jos tuloksena on lapsi, jonka elämänlaatu tai vaikutukset maailmaan ovat edes hieman nettopositiivisen puolella. Minulla olisi siis velvollisuus lopettaa kirjoittamasta tätä tekstiä nyt ja mennä lisääntymään ja edistämään muiden lisääntymistä. Lopputuloksena olisi maailma, jossa meillä on biljoonittain ihmisiä, joiden elämänlaatu on juuri ja juuri siedettävä, mutta koska ihmisiä on niin paljon, on yhteenlaskettu hyvä valtavan suuri. Mutta emmekö kuitenkin mieluummin halua maailmaa, jossa on vähemmän ihmisiä, mutta jossa kunkin ihmisen hyvinvointi on suuri, vaikka yhteenlaskettu hyvinvointi olisikin pienempi? Enkä tässä analyysissa ole huomioinut vielä muunlajisia eläimiä, sillä klassisilla filosofeilla on tapana unohtaa heidät tyystin. Mikäli heidän hyvinvointinsa lasketaan, tulisi meidän lisäännyttää myös valtavia määriä kaloja, nautoja ja mitä tahansa eläimiä, jos heidän elämänlaatunsa on edes hieman positiivinen. Tosin tätä lisäännyttämistä jo teemme ja sanoisin, että heidän elämänlaatunsa ei ole nettopositiivinen.
Mainittakoon lyhyesti myös negatiivinen utilitarismi, eli teoria, jonka mukaan meidän tulisi minimoida maailman paha, jonka yksinkertaistan nyt käytännön syistä kärsimykseksi. Tämän teorian seuraus on selvä: koska jokaisessa elämässä on kärsimystä (kuolema, sairaudet, suru ynnä muut ovat välttämätön osa elämää), on lisääntyminen väärin, vaikka odotettavissa olevat kärsimykset olisivat kuinka pienet tahansa. Negatiivisesta utilitarismista pääsemmekin sulavasti viimeiseen ratkaisuyritykseen, jota aion käsitellä, eli haittakantaan.
Haittakannan mukaan syntyminen on aina haitta, eikä mikä tahansa haitta, vaan vakava sellainen. Haittakanta välttää ei-identiteettiongelman, sillä se ei vertaa keskenään kahta eri henkilöä – Karia ja Keijoa – vaan sanoo, että syntyminen ylipäätään on vakava haitta, oli syntyvä henkilö sitten kehitysvammainen tai terve. Haittakanta tekeekin vertailun ei-olemassaolon ja olemassaolon välille: ensimmäinen tila on neutraali, kun taas muutos ei-olemassaolosta olemassaoloon on haitta, suuri vahinko syntyvälle ihmiselle. Tämä johtuu epäsymmetriasta haitan ja hyödyn (tai nautinnon ja tuskan) olemassaolon ja puutteen välisestä epäsymmetriasta. Epäsymmetria kuuluu seuraavasti: syntymisen mukanaan tuomat tuskat ovat suuri haitta, kun taas syntymisen mukanaan tuomat nautinnot ja ilot eivät ole hyöty. Ja tähän ehkä vielä hieman hämärään väitteeseen päätän tämän kirjoituksen, sillä seuraavan kirjoituksen tulen omistamaan vain ja ainoastaan tämän epäsymmetrian analyysille. Sitä odotellessa!
Huomautukset
(1) Tämä tarina on saanut ajan kanssa lukuisia eri muotoja ja sen alkuperäinen esittäjä on Derek Parfit.
(2) Eri henkilö de re -mielessä, eli siinä mielessä, että puhuessamme Kaisan lapsesta mielessämme on juuri Keijo. De dicto tämä ei aiheuta ongelmaa, sillä ”Kaisan lapsi” viittaa kussakin mahdollisessa maailmassa (skenaariossa) siihen olentoon, joka sattuu olemaan Kaisan lapsi – olkoon se sitten Keijo, Kari tai joku muu. Siis ilman pilleriä olisi syntynyt terve ”Kaisan lapsi” ja pillerin kera sairas ”Kaisan lapsi” ja näin tilanteet ovat verrattavissa keskenään. Tämä on kuitenkin vain semanttinen kikka, eikä mielestäni kuvaa sitä, mitä mielessämme oikeasti tapahtuu ajatellessamme ”Kaisan lasta”.
(3) David Boonin (2014): ”The Non-Identity Problem and the Etchis of Future People”, kpl. 7.
(4) Ratkaisuyritykset olen ottanut karkeasti Wireless Philosophyn videolta ” The Nonidentity Problem #2 - Ethics | WIRELESS PHILOSOPHY” (3.10.2015 Youtube).