Metsästäjät mainostavat tarjoavansa ihmisille eettistä lihaa. ”Hirvi eli hyvän elämän”, he sanovat, ”kuolema oli nopea ja kivuton”. Mutta tällaisella sanahelinällä he salailevat sanojen takana piilevää totuutta: kuolemaa ja kyltymätöntä murhanhimoa. Puolustuskyvyttömiä eläimiä, jotka juoksevat henkensä edestä. Rikkoutuneita perheitä. Asevarustelua. Hirven kuolema ei ole kaunis, kunnioittava tai eettinen. Se on julma hengen riisto, murha.

Tässä kirjoituksessa vastaan viiteen kuulemaani metsästystä puoltavaan argumenttiin varovaisen akateemisesta, mutta ennen kaikkea empaattisesta näkökulmasta. Meillä on Suomessa kaunista luontoa, jossa elää kauniita ja kiehtovia otuksia. He eivät ole ruokaa, eivät riistaa eivätkä turkiksia – he ovat yksilöitä, jotka kaipaavat ansaitsemaansa arvostusta. Nyt, avatkaamme auki nämä metsästäjien suoltamat väitteet katsoen, mitä niiden sisältä paljastuu.

”METSÄSTÄMINEN ON KANNANHOIDOLLINEN VÄLTTÄMÄTTÖMYYS”

Kannanhoito on yleisin perustelu metsästykselle. Hirviä, peuroja ja kauriita on ”liikaa”. ”Ne” aiheuttavat tuhoja maataloudelle, pikkulapset pelkäävät kulkea yksin kyläteillä, ja lukuisia ihmisiä kuolee vuosittain hirvikolareihin. Metsästys esitetään ratkaisuna näihin ongelmiin, joiden syypäät lähemmässä tarkastelussa eivät kuitenkaan ole luonnonvaraiset eläimet, vaan ihmiset.

Maa- ja metsätalous ovat vallanneet itselleen koko Suomen jättämättä tilaa luonnonvaraisille eläimille. Liikkuakseen paikasta toiseen eläimet ovat pakotettuja sammaltamaan läpi talousmetsien, peltojen ja teiden. Kun luonnonvaraiset metsät on nyt hakattu lähes sukupuuttoon, ovat hirvieläimet pakotettuja hankkimaan ruokansa talousmetsistä. Lisäksi tieverkko kattaa koko Suomen ja halkoo metsiä osiin, joiden välillä hirvieläinten, rusakoiden ja muiden eläinten on vaikeaa liikkua. Olemme ahdistaneet heidät yhä pienenevälle alueelle, jolla on yhä vähemmän ravintoa. Ja nyt valitamme, kun he tulevat ”meidän” maille, jotka heiltä olemme oikeudetta riistäneet.

Ratkaisuksi esitetään ”kannanhoitoa”, siis murhaamista. Ratkaisuja olisi muitakin, ja mikä tärkeintä, ne eivät vaadi kenenkään henkeä. Hirvikolareihin on oma työkalupakkinsa, taloudellisiin vahinkoihin omansa ja pelkoon omansa – aloitetaan ensin mainitusta.

Koska suurin osa hirvikolareista tapahtuu pimeässä, on itsestään selvä ratkaisu välttää ajamista yöaikaan. Lisäksi tiedetään, että kolari on sitä tappavampi, mitä lujempaa auto liikkuu, eli rauhallisempi nopeus on suositeltavaa. Vielä lisäksi tiedetään, että vain harvoilla hirvikolariturmapaikoilla näkyy jarrutusjälkiä, eli hirveä ei ole havaittu ajoissa. Ensimmäinen ratkaisu tähän on ajaa autoa vain täysin hereillä ja vireänä. Toinen ratkaisu on teknologia, joka tunnistaa tiellä olevat esteet, kuten autonominen hätäjarrutus (AEB), joka hirvieläimen havaitessaan pysäyttää kulkuneuvon. Eräs hirvikolareihin keskittyvä ruotsalaistutkimus esittää, että jopa 40 % hirvikolareista aiheutuvista kuolemista voitaisiin välttää AEB-teknologialla (Ydenius, Anders ym. 2017). Lisäksi ihmisvahinkoja voidaan estää vahvistamalla autojen runkoja.

Oma valikoimansa muodostuu keinoista, joilla estetään hirvien pääsy tielle. Ensinnäkin voisimme luoda luonnonvaraisille eläimille ekologisia käytäviä, jotka mahdollistavat kulkemisen paikasta toiseen. Ekologiset käytävät eivät sisältäisi teitä, peltoja tai talousmetsää, vaan olisivat koskemattomia ja täysin luonnonvaraisten eläinten käytössä. Paitsi, että tämä olisi vain reilua heitä kohtaan, ei se pakottaisi eläimiä talouskäytössä oleville maille. Ekologiset käytävät voitaisiin rajata hirviaidoilla kohdissa, jotka ovat lähellä teitä. Näin hirvieläimet eivät edes pääsisi ajoteille edellyttäen, että hirviaitoja huollettaisiin säännöllisesti.

Kanadassa on tutkittu myös ajoteiden varsien kasvillisuuden yhteyttä hirvikohtaamisiin. Tutkimuksessa havaittiin, että hirvet esiintyvät harvemmin alueilla, joiden kasvusto leikataan alkukesästä. Siis leikkaamalla tienvierten niityt alkukesäisin voitaisiin vähentää hirvien houkutusta tulla alueelle ja siten välttää kolareita. (Rea, Roy V ym. 2010)

Myös taloudellisia vahinkoja voidaan ehkäistä ekologisilla käytävillä ja hirviaidoilla. Aitaa edullisempi ratkaisu on hirvinauha, joka oikein kiinnitettynä estää hirven saapumisen alueelle. Viljelyksillä voidaan käyttää myös sähköaitoja, joiden etu on siirrettävyys. (Suomen Riistakeskus 2016)

Rajaamisen lisäksi voidaan keskittyä myös itse ongelman syyhyn: hirvieläinten ravintoon. Tiedetään hyvin, millaisia kasveja hirvet syövät ja millaisia he eivät syö. Hirvien herkkua ovat pihlaja, haapa, paju, rauduskoivu ja kataja, ja näitä tulisikin istuttaa sellaisille alueille, jotka eivät ole talouskäytössä. Istutuksilla näitä tulisi välttää, ja istuttaa mieluummin kuusta ja mäntyä. Lisäksi hirvien liikkumista talousmetsässä voidaan vaikeuttaa jättämällä metsä raivaamatta. Riistakeskuksen mukaan mäntytaimikon tiheyden kasvattaminen on jopa kannanhoitoa tehokkaampi keino välttää taloudellisia vahinkoja. Se myös suosittelee harvennusta vasta, kun puiden latvat ovat selvästi hirvien ulottumattomissa, sillä hirvet syövät erityisesti latvoja ja oksia. Tällaisia toimia ei kuitenkaan ole suotavaa tehdä jokaisessa metsässä, sillä hirvieläimille tulisi jättää metsiä myös ravinnoksi. (Suomen Riistakeskus 2018)

Pelko onkin hieman monimutkaisempi kysymys. Hurjan näköiset sudet ja valtavat mesikämmenet saattavat luonnollisesti pelottaa, mutta suoranainen petoviha ja -pelko on täysin irrationaalista. Viimeisen sadan vuoden aikana sudet eivät ole tappaneet Suomessa yhtäkään ihmistä ja karhutkin vain yhden – kyse taitaakin olla erityisesti median lietsomasta pelosta, jolla oikeutetaan viattomien ja puolustuskyvyttömien murhaamista.

Jos kuitenkin varmuuden vuoksi haluamme suojautua susilta ja karhuilta, on parempiakin keinoja kuin luodin ampuminen kalloon. Ensimmäinen koskee reviiriä. Suurpedot välttelevät luonnostaan ihmisiä, eli kohtaamiset ovat harvinaisia. Niitä kuitenkin sattuu, jos toinen osapuoli astuu toisen reviirille. Sudet ja karhut ovat houkuteltuja ihmisasutuksen tuntumaan, mikäli ruokaa ei luonnollisista lähteistä ole saatavilla. Tämä ongelma sen kuin suurenee, mikäli jatkamme luontomme tuhoamista ja metsien tolkutonta avohakkaamista. Luonnonvaraisille eläimille tulisikin jättää runsaasti koskematonta luontoa, johon ihmisellä ei ainakaan aseen kanssa olisi mitään asiaa.

Yleisempää kuitenkin on, että ihminen astuu suurpedon reviirille. Suurin osa karhuhyökkäyksistä kohdistuukin metsästäjiin. Tässä asiassa auttaisi yksinkertaisesti myötätunto: kuvittelepa eläväsi rauhallista perhe-elämää pienessä luolassa kahden parin viikon ikäisen karhunpoikasesi kanssa. Eräänä päivänä alueellesi marssii metsästäjä metrin kokoisen aseen kanssa seuranaan uhkaavasti räksyttävä koira. Tällaisessa tilanteessa rauhallisempikin sielu tulistuu. On siis täysin oikeutettua, että karhut hyökkäävät metsästäjien ja heidän koiriensa kimppuun, eikä syypää suinkaan ole hurja ja verenhimoinen suurpeto, vaan ahne ja typerä ihminen. Myös muilla, kuin ihmisillä on oikeus itsepuolustukseen, erityisesti tilanteessa, jossa omat poikaset ovat uhattuina.

Paras tapa suojautua suurpedoilta (ja suurpetojen ihmisiltä) on pitää reviirit tiukasti erillään. Meidän suomalaisten tulisi hyväksyä, että Suomessa asuu muitakin eläimiä, kuin vain ihmisiä, ja antaa heille mahdollisuus yksityisyyteen ja turvaan. Pitämällä huolta luonnonvaraisista metsistä takaamme suurpedoille mahdollisuuden ravintoon ilman, että heidän tarvitsee tulla etsimään sitä ihmisasutuksilta. Suden tai karhun kohdatessa ihmisen on paras perääntyä ja vikkelään kaikkien turvallisuuden takaamiseksi. (Suurpedot.fi 2025 ja Simonen, Marja ja Lasse 2022)

”PEUROJA/HIRVIÄ/SUSIA ON LIIKAA”

Voi voi, tämä on ihan oma syy. Ennen kuin ihmiset asuttivat pohjolan, miten sudet ja hirvet pärjäsivätkään ilman meidän ihmisten interventiota? Erinomaisesti, itse asiassa. Ongelman ydin on tämä: säätelemällä jonkun eläinlajin, kuten suden, kantaa, tulemme aiheuttaneeksi vahinkoja koko ekosysteemiin mukaan lukien siinä eläviin muihin lajeihin, kuten hirviin. Suomessa sudet metsästettiin sukupuuttoon 1920-luvulla, mutta hiljalleen Venäjältä vaelsi Suomeen susia, kunnes nyt, sata vuotta myöhemmin, kanta alkaa olla taas terveen kokoinen (paitsi, että vuodesta 2026 alkaen susia saa taas ammuskella reilummin) (Tunturisusi). Kun susia on vähän, hirvi-, kauris-, ja peurakannat kasvavat isoiksi, jolloin he alkavat kilpailemaan ravinnosta ja elintilasta leviten yhä suuremmalle alueelle pakkautuen yhä tiheämmin. Tällöin metsästäjien, jotka ovat aiheuttaneet hirvieläinten suuren määrän, on oivallista sanoa, että hirviä on liikaa ja niitä on yksinkertaisesti pakko ampua. Ongelmalta vältyttäisiin, jos jätettäisiin ampumatta sudet, hirvet, pyyt ja muut ja annettaisiin luonnon tehdä se, mitä se parhaiten osaa: parantua. Susikanta ei voi kasvaa valtavan suureksi, sillä saalista ja elintilaa on rajattu määrä; hirvieläimiä ei voi olla miljoonittain, sillä siihen ei Suomessa kasvillisuus riitä. Jos vain antaisimme heille rauhaa, aikaa ja tilaa, he kyllä itse hoitaisivat populaatiokokonsa kuntoon.

“METSÄSTYS ON LUONNOLLISTA”

Tässä argumentissa on kaksi virhettä: ensinnäkin, se on vale, ja toiseksi, se on loogisesti epäpätevä.

Tämä argumentti on vale, sillä nykymuotoinen metsästys on karannut kauaksi siitä muodosta, jossa luolamiehet sitä luonnollisesti harjoittivat. Emme taistele enää mammutteja vastaan rehellisin keinoin, nyrkein ja keihäin, vaan olemme tuottaneet pitkälle kehittyneitä teknologioita, joilla teurastamme uhrimme ennen kuin he edes huomaavat meitä. Esimerkiksi Tarmo Savolan (2025) Youtube-video ”24H Metsästää Mahdollisimman Monta Eläintä” on erinomainen osoitus siitä, että ihmisten on lähes mahdotonta metsästää ilman teknologiaa. Paitsi, että Savolalla on videollaan käytössä ase, jonka kiikarilla näkee satojen metrien päähän, käyttää hän myös pyyn metsästämiseen käytettävää pilliä, sekä kyyhkyjen metsästämiseen käytettävää kyyhkymagneettia.

Toiseksi kyse on valitettavasti argumentaatiovirheestä, nimittäin naturalistisesta virhepäätelmästä. Naturalistisessa virhepäätelmässä moraalinen hyvä pyritään redusoimaan naturalistisiin ominaisuuksiin, tässä tapauksessa luonnollisuuteen, vaikka luonnollisuudella ja moraalilla ei ole mitään loogista yhteyttä. Asia avautuu tarkastelemalla esimerkiksi väitettä ”lapsensurma on luonnollista”, joka pyrkii moraalisesti oikeuttamaan lapsensurman. Väitteen luonnollinen osa on kyllä totta, sillä esimerkiksi leijonaurokset tappavat hierarkian ylläpitämiseksi toisten urosten leijonanpoikasia. Olisi kuitenkin virhe vetää tästä johtopäätöstä, että koska leijonat täysin luonnollisesti surmaavat poikasia, myös ihmiset voivat surmata lapsia. Siispä siitä faktasta, että metsästäminen sinällään voi olla luonnollista, kun tarkastelemme esimerkiksi susien ja ilvesten toimintaa, ei voi johtaa päätelmää, että meidän ihmisten suorittama metsästäminen olisi moraalisesti oikeutettua.

”ELÄIMEN KUOLEMA ON NOPEA JA KIVUTON”

Ensinnäkin tahdon kyseenalaistaa, onko sillä edes mitään merkitystä, vaikka kuolema olisikin nopea ja kivuton. Se on silti turha kuolema, joka rikkoo murhatun eläimen oikeutta elämään, perheeseen, ystävyyssuhteisiin, koskemattomuuteen, yksityisyyteen ja lukuisiin muihin vapauksiin.

Mutta valitettavasti todellisuus ei edes ole sellainen, jossa metsästetyt eläimet vain kuolevat huomaamatta mitään. Esimerkiksi jo aiemmin mainitulla Tarmo Savolan videolla näkyy, kuinka Savola ampuu hätiköiden kaurista, jonka jälkeen hän itse sanoo ”ei ollu kauaa aikaa tähätä [--] äkkii zoomi kameraan ja jotenki siihe vaan ja *pam*”. Ampumisen jälkeen Savola ei ole edes varma, onko osunut kauriiseen kuolettavasti. Hetken etsimisen jälkeen Savola kyllä löytää kauriin, kuolleena. Tämä kohta videota on oiva esimerkki siitä, että metsästäjät eivät voi olla aina varmoja siitä, onko ensimmäinen laukaus kuolettava. Mikäli Savola olisi osunut vähänkin vinoon, olisi kauris voinut juosta piiloon ja kuolla kituen vasta tuntien tai päivien kuluttua. Ja näin kyllä käy, nimittäin suomalaisen metsästystubettaja ohtokkon (2024) videossa karhunmetsästyksestä.

Heti videonsa ”Karhusyksy 1” alussa metsästäjät lähettävät koiransa karhun perään pakottaen karhun tulilinjalle. Metsästäjä ampuu karhua, mutta osuu huonosti. Koirat ryntäävät loukkaantuneen karhun kimppuun, joka selällään maaten polkee jalkojaan ilmaan. Kumpikaan metsästäjistä ei tee elettäkään ampuakseen karhua kalloon samalla kun yksi metsästyskoirista puree ja repii karhua, joka on selvästi tuskissaan. Videolla näkyy myös toinen karhuntappotilanne, joka päättyy huonosti: laukaus ei ole kuolettava ja karhu hyökkää sitä piirittäneiden koirien kimppuun. Kuluu 16 pitkää sekuntia, ennen kuin metsästäjä vihdoin ampuu kuolettavasti. 16 tuskan, paniikin ja kauhun täyteistä sekuntia, joita on edeltänyt pitkä, kymmenen kilometrin pelonsekainen ajojahti.

Äläkä erehdy luulemaan, että hutilautaukset ovat harvinaisia. Niitä sattuu aivan jokaista lajia metsästäessä, aivan joka tasoiselle metsästäjälle – toisille enemmän, toisille vähemmän. Youtubessa ei metsästysvideoita tarvitse kauaakaan selata, kun sellainen sattuu taas kohdalle. Esimerkiksi ohtokkon (2025) videossa ”Hirvijahtia 2” kuluu yli 20 sekuntia ensimmäisestä vahingoittavasta laukauksesta kuolettavaan. Laukausten välillä video katkeaa, eli hirvi saattoi olla tuskissaan paljon kauemminkin, kuin 20 sekuntia, sillä metsästäjillä ei videolla näyttänyt olevan mikään kiire loukkaantuneen ja puolustuskyvyttömän hirven luo.

On siis täysin epärehellistä ja tunnekylmää sanoa, että metsästäminen on okei, koska eläimet eivät tajua kuolevansa. Ehkä eivät, mutta heidän perheensä ja ystävänsä kyllä jäävät suremaan murhattua toveriaan. Ja vaikka kyseessä olisikin itsekseen vaelteleva yksinäinen susi, on tälläkin sudella haluja, kyky suunnitella tulevaisuutta, kyky tuntea tunteita, halu elää ja oikeus elää – ja kaikki nämä me häneltä riistämme.

”RIISTA ON EETTISTÄ LUOMURUOKAA”

Olen aiemmissa kohdissa sanonut, että eläimillä on oikeus elämään. Mihin tämä väite perustuu? Yksinkertaistaen muunlajisten eläinten oikeus perustuu samaan asiaan, kuin ihmistenkin oikeus elämään: kokemuksellisuuteen. Kokemuksellisilla olioilla on kyky tuntea tuntemuksia, kuten kipua. Kaikki eläimet ovat kokemuksellisia, sillä heillä on kyky tuntea. Meidän ei tarvitse sitoutua mihinkään mystisiin ja objektiivisiin oikeuksiin hyväksyäksemme tämän päätelmän. Ajatelkaamme asiaa vaikkapa hyvinvointinäkökulmasta. Mikäli hyväksymme (ja luultavasti hyväksymmekin) väitteen ”hyvinvointi on hyvää ja/tai tavoiteltavaa”, on meidän ensinnäkin tunnistettava, millaisilla olioilla on hyvinvointi. Vastaus löytyy kokemuksellisuudesta, sillä vain kokemukselliset oliot voivat tuntea olonsa joksikin. Siispä jos hyvinvointi on hyvää ja/tai tavoiteltavaa, ja kaikki kokemukselliset oliot kykenevät hyvinvointiin, niin meidän tulee edistää kaikkien kokemuksellisten olioiden hyvinvointia.

Tehdäänpä tarkennus. Hyvinvointia voi karkeasti ottaen olla paria eri laatua: ensinnäkin on välttämättömyyksiä, kuten ruoka, turva ja lepo. Näitä ilman ei minkäänlainen hyvinvointi onnistu. Toisekseen on huvituksia, jotka kyllä kasvattavat hyvinvointia, mutta eivät ole välttämättömyyksiä, kuten musiikki, elokuvat ja hyvä ruoka. Näistä välttämättömyydet menevät huvituksien edelle. Metsästyksestä puhuttaessa seurauksena on, että metsästys ei ole tavoiteltavaa, vaan jopa epähyvää, siis väärin, sillä se laiminlyö kokemuksellisten olioiden oikeuden välttämättömyyksiin ihmisten huvitusten, kuten maukkaan riista-aterian, kustannuksella. Metsästys kertakaikkisesti tuhoaa uhrinsa hyvinvoinnin ja mahdollisesti myös tämän lähipiiriin kuuluvien eläinten hyvinvoinnit, jotka jäävät suremaan läheistään.

Asiaa voi tarkastella myös kantilaisesta näkökulmasta Immanuel Kantin filosofiaan perustuen. Hänen mukaansa meidän tulisi toimia vain sen tavan mukaisesti, jonka rationaalisesti voisimme toivoa tulevan yleiseksi laiksi. Täyttääkö metsästäminen tämän ehdon? Jos kaikki reilu viisi miljoonaa suomalaista hankkisivat ruokansa metsästämällä, mitä tapahtuisi? Luonnonvaraiset eläimet kuolisivat Suomesta sukupuuttoon. Tuskin kukaan rationaalinen ihminen toivoo kauniiden metsiemme tyhjentyvän elämästä (paitsi ehkä Sari Essayah), minä en ainakaan. Siispä metsästäminen ei täytä tätä moraaliehtoa, eikä meidän tulisi metsästää.

Eläinoikeudet voi perustella miljoonalla muullakin tavalla ja niistä kiinnostuneelle suosittelen tutustumaan esimerkiksi Elisa Aaltolan kirjaan Eläinten moraalinen arvo (2004). Kaikkiin ei tämän kirjoituksen puitteissa ole tarkoituksenmukaista mennä, mutta pointtini on osoittaa, ettei väite riistan eettisyydestä ole lainkaan kiistaton, sillä lähemmässä tarkastelussa riista vaikuttaisi olevan jopa epäeettistä. Ehkäpä väitteiden esittäjien mielessä on tehotuotetut broilerit, joihin verrattuna riista on verrattomasti eettisempää, mutta ei silti saavuta eettisen statusta, sillä vaihtoehtomme eivät lopu riistaan ja tehotuotettuun lihaan – voimmehan syödä kasviksia! Kasviksien kohdalla vastaavia eettisiä ongelmia ei synny, sillä niillä ei ole kokemuksellisuutta, kuten kykyä tuntea kipua ja kykyä haluta elää.

Entäpä se luonnonmukaisuus? Vegaanithan syövät vain ultraprosessoitua mömmöä!

Valitettavasti riista on kaukana luonnonmukaisesta, kuten kohdassa eläinten populaatiomääristä selviää. Luonnonvaraisten eläinten kantoja ja elintiloja säädellään keinotekoisesti, eli metsästyksestä on luonnonmukaisuus kaukana. Lisäksi vegaaniruokavaliota noudattava voi myös halutessaan syödä luonnonmukaisesti. Kukaan ei pakota syömään prosessoituja vegenugetteja ja -nakkeja, yhtä hyvin pärjää vihanneksilla, seitanilla, pavuilla, siemenillä, pähkinöillä ja vaikka merilevällä, jossa on muuten yllättävän paljon proteiinia.

Metsästäminen ei siis ole välttämätöntä, eettistä eikä hyväksi luonnolle. Mitä nyt? Minkä loppupäätelmän tästä kaikesta voimme tehdä?

STOP THE BULLSHIT – GO VEGAN!

Lähteet

Ohtokko 2024: Karhusyksy 1. Youtube 16.8.2024. https://www.youtube.com/watch?v=UANy9dDiRYg Viitattu 29.10.2025.

Ohtokko 2025: Hirvijahtia 2. Youtube 9.10.2025. https://www.youtube.com/watch?v=Vo-e5M2WIA8 Viitattu 29.10.2025.

Rea, Roy V; Child, Kenneth N; Spata, David P; MacDonald, Douglas 2010: Road and Rail Side Vegetation Management Implications of Habitat Use by Moose Relative to Brush Cutting Season. Environmental management (New York), 2010-07, Nro. 46 (1), s. 101-109. Viitattu 24.10.2025

Simonen, Marja ja Lasse 2022: Onko karhu vaarallinen ja mitä tehdä, jos näkee karhun luonnossa? Retkipaikka 7.7.2022. https://retkipaikka.fi/onko-karhu-vaarallinen-ja-mita-tehda-jos-nakee-karhun-luonnossa/ Viitattu 6.12.2025.

Suomen riistakeskus 2018: Maasto-ohjeet hirvivahinkojen välttämiseen metsätaloudessa. https://riista.fi/wp-content/uploads/2019/02/maastoohjeet_hirvivahinkojen_vahentamiseen_netti.pdf Viitattu 24.10.2025.

Suomen Riistakeskus 2016: Hirvieläinvahinkojen estäminen. https://riista.fi/riistatalous/riistavahingot-ja-konfliktit/hirvielainvahinkojen-estaminen/ Viitattu 24.10.2025.

Suurpedot.fi 2015: Suden kohtaaminen. https://www.suurpedot.fi/suurpedot-ja-me/kohtaaminen/suden-kohtaaminen.html Viitattu 6.12.2025.

Tarmo Savola 2025: 24H Metsästää Mahdollisimman Monta Eläintä! Youtube 16.10.2025. https://www.youtube.com/watch?v=4XBusadk5aM Viitattu 29.10.2025.

Tunturisusi: Suomen sudet. https://www.tunturisusi.fi/suomi.htm Viitattu 6.12.2025.

Ydenius, Anders; Kullgren, Anders; Rizzi, Matteo; Engström, Emma; Stigson, Helena; Strandroth, Johan 2017: Fatal car to moose collisions: Real-world in-depth data, crash tests and potential of different countermeasures.