JOHDANTO Tässä julkaisussa annan hyvät pohjatiedot tuotantoeläinten oloista Suomessa motiivinani empatia. Se, miten suhtaudumme muunlajisiin eläimiin heijastuu myös ihmistenvälisiin suhteisiin – tämä näkyy erityisen selvästi liha-alalla työskentelevien laskeneessa empatiakyvyssä. Ilman heijastusvaikutustakin on empatian lisääminen tavoiteltava asia, sillä se on itseisarvo, itsessään tavoiteltava asia. Empatian itseisarvo onkin ainoa universaali moraalitotuus, johon tämä kirjoitus sitoutuu. Muihin moraalisiin kysymyksiin otan emotivistisen kannan: empatia on kokonaisvaltainen kokemus, johon sekä ihminen, että moni muunlajinen eläin kykenee. Tämän kirjoituksen herättämät tuntemukset ovat vain niitä – tunteita. Empatia on kuitenkin vain yksi näkökulma veganismiin, ja tulenkin tulevaisuudessa käsittelemään perusteellisesti muitakin katsantokantoja, mm. lihansyönnin versus veganismin genealogiaa, ekologisuutta, eettisyyttä, diskurssia, valta-asemaa, terveellisyyttä, sorron ja väkivallan rakenteita, toiseuttamista, sekä kognitiivista dissonanssia.
EMPATIAN MÄÄRITELMÄ Mutta aivan aluksi meidän tulee määritellä empatia. Karkeasti ottaen empatiaa on kahdenlaista: kognitiivista ja affektiivista. Kognitiivinen empatia on sitä, että tunnistaa toisen tunteen ja pystyy pukemaan sen sanoiksi – ”hän on surullinen”. Kognitiiviseen empatiaan saattaa liittyä myötätuntoa, eli toisen tuntema surullisuus heijastuu havainnoijaan. Kognitiivinen empatia on haitallista, kun sitä käytetään manipulaatioon. Esimerkiksi psykopaatti voi olla kognitiivisesti kyvykäs ja tunnistaa toisen pelon, mutta hyödyntääkin sitä omiin tarkoitusperiinsä, kuten kiristämiseen.
Kognitiivista empatiaa voidaan myös käyttää projisointiin, eli itsen ja toisen liialliseen samankaltaistamiseen. Projektiivinen empatia ei toki ole vain huono asia, mm. pieni lapsi oppii muiden kunnioittamista projisoimalla. Esimerkiksi, jos lapsi vie toisen ikätoverin karkin, voi aikuinen kysyä lapselta: ”Miltä sinusta tuntuisi, jos sinun karkkisi vietäisiin?”. Projisoiminen on haitallista, kun muunlajisia eläimiä inhimillistetään, sillä jokaisella eläinlajilla ja eläinyksilöllä on omat lajityypilliset tarpeensa. Saatamme esimerkiksi ajatella, että koiralla on ”koiran päivät”, jos se saa maata sohvalla ja syödä yllin kyllin. Tällöin unohtuu koiran luonnolliset tarpeet ulkoiluun, lajitoverien tapaamiseen ja tietysti terveelliseen ruokavalioon. Toisessa ääripäässä esimerkiksi teurastamon työntekijöiden on nähty hakkaavan teurastettavaa eläintä, kun tämä ei tottele. Tällöin unohdetaan, ettei esimerkiksi nauta puhu ihmisten kielillä tai osaa lukea tilannetta, kuten ihminen. (Aaltola, E. 2015)
Kaikkein kallisarvoisinta – ja vaikeinta – on affektiivinen empatia. Se ei vaadi sanoja tai järkeilyä; se tuntuu koko kehossa ja mielessä yhteytenä toiseen. Vahvimmillaan affekti on yhtäkkinen ja hallitsematon kokemus. Affektiivista empatiaa koetaan ehkä helpoiten kasvokkaisessa kontaktissa, mutta ainakin itse tätä kirjoittaessani ihan ilman kontaktia muihin huomasin milloin nyyhkyttäväni, milloin hakkaavani näppäimistöä vihaisena. Ehkä kuvatut asiat herättävät teissäkin samankaltaisia kokemuksia – tai sitten eivät. Vähimmillään tämä kirjoitus toimii sivistävänä tietopankkina, mikä on tietysti jo itsessään upea asia.
TYÖOLOSUHTEET Empatian väheneminen liha-alalla työskentelyn myötä on todistettu ja monessa tutkimuksessa toisinnettu fakta. Jo ensimmäisen parin vuoden aikana teurastajien ja lihanpakkaajien empatiakyky muunlajisia eläimiä kohtaan laskee ja heidän kykynsä yhdistää liha elävään eläinyksilöön heikkenee. He eivät myöskään koe enää vahvaa inhoa eläimen teurastamista kohtaan. Lisäksi he keksivät enemmän perusteluja lihansyönnille, kuin verrokkiryhmä, sillä he yrittävät psykologisesti turruttaa itseään muunlajisten eläinten kärsimykseltä ja oikeuttaa työtään. Perusteluihin kuuluu muun muassa lihan väitetyt terveyshyödyt ja perinteisyys. (Piazza, J.; Hodson, G.; Oakley, A. 2021)
Mutta kaikki eivät pääse todellisuutta karkuun:
”Kerran siellä kuopassa oli sika. Ei se ollut tehnyt mitään väärää, se ei edes juossut ympäriinsä. Se vain oli elossa. Otin metrin palan putkea – se oli viisi senttiä halkaisijaltaan – ja kirjaimellisesti hakkasin sen sian kuoliaaksi. Sen päässä ei voinut olla viittäkään senttiä ehjää luuta jäljellä…Ihan kuin olisin aloittanut hakkaamaan sitä sikaa, enkä voinut lopettaa. Ja kun vihdoin lopetin, olin kuluttanut loppuun kaiken energiani ja turhautumiseni, ja mietin, mitä Jumalan nimessä minä juuri tein...Ihmiset menevät Morrelliin [teurastamo] odottaen kunnioitusta ja hyviä työolosuhteita. He tulevat ulos rannekanavan sairauksien, jännetulehduksen, alkoholismin, kaikenlaisten sairauksien kanssa, koska he ovat uskomattoman paineen alla ja heidän oletetaan pystyvän työskentelemään sietämättömissä olosuhteissa. Tai sitten heille muodostuu sadistinen todellisuuskäsitys.” (Jennifer Dillard 2007)
Lainauksen kirjoittaja on kypsällä tavalla analysoinut kokemustaan teurastamolta. Työn aiheuttama alkoholismi ja muut mielenterveyden häiriöt ovat inhimillinen tulos groteskeista ja väkivaltaisista työolosuhteista. Väistämättä jotkut yksilöt menettävät empatiakykynsä ja kehittävät ”sadistisen todellisuuskäsityksen” selvitäkseen työn aiheuttamista ristiriitaisuuksista väkivaltaisen työn ja soveliaan yhteiskuntakelpoisuuden välillä. Päätelmä on myös tutkimuksen tukema: muunlajisiin eläimiin kohdistetulla väkivallalla on vahva korrelaatio ihmisten välisen väkivallan kanssa. (Haden, S.; McDonald, S.; D’Emilia, W. 2022) Väkivalta taasen, kohdistuipa keneen tahansa, viestii vahvasta empatian puutteesta ja/tai impulsiivisuudesta.
Veganismi on yhdistetty tutkimuksissa vahvempaan empatiaan muunlajisia eläimiä kohtaan. Tutkimusta on tehty mm. toiminnallista magneettikuvausta hyödyntäen. (Massimo, F.; Riccitelli, G.; Di Salle, F.; Falini, A.; Vuillemiuer, P.; Comi, G.; Rocca, M. A. 2010) Useat lihansyöjät kyllä sanovat olevansa eläinrakkaita, mutta erkaannuttavat itsensä todellisuudesta uskottelemalla itselleen, että syötävät eläimet eivät kärsi tai tunne mitään, tai, että he jopa itseasiassa haluavat kuolla! Lihansyöjillä yleistä ajatusvääristymää kutsutaan kognitiiviseksi dissonanssiksi. Se on äärimmäisen mielenkiintoinen ilmiö, josta julkaisen tulevaisuudessa oman postauksensa.
Seuraavaksi käsittelen muutaman eri eläimen elinoloja Suomessa. Pyydän lukijaa olemaan avoin kertomilleni asioille ja niiden herättämille tuntemuksille.
BROILERIT Muunlajisten eläinten kärsimyksen lisääminen tuotannon tehostamisen nimissä on ilmiö, jonka broilerit ovat kokeneet nahoissaan. Broilerien tuotanto on kaikista syötäväksi kasvatetuista eläimistä tehokkainta, ja broilerille itselleen hyvin tuskaista.
Äidilläni on kanoja. He kuopsuttelevat, kotkottavat, pyrähtelevät, torkkuvat orsilla, kuopsuttavat maata etsien ruokaa, leikkivät ja elelevät onnellista kanaelämää. Vaikka broileri onkin äärimmilleen jalostettu hybridi, eivät sen lajityypilliset piirteet ole hävinneet minnekään. Teollisuustuotannon broilerit eivät pääse toteuttamaan yhtäkään lajityypillistä käyttäytymismalliaan. Kasvattamoille maksetaan hyvinvointilisää, jos heidän halleissaan on orsi. Monessa hallissa onkin orsi, mutta sen käyttö on estetty, koska orren siivoaminen veisi rahaa ja resursseja työvoimasta. Jos orsi onkin käytössä, ei broileri voi sitä käyttää, koska sen sairaalloisen nopea kasvu estää sen luustoa sopeutumasta joka päivä kasvavaan painoon. Liikunta viimeisten eläinpäivien aikana on mahdotonta, koska jokaiselle broilerille on varattu A4 paperiarkin verran tilaa, jonka heidän valtava lihamassansa täyttää. Tilaa siipien avaamiselle tai juoksentelulle ei ole. Lopputuloksena on maassa pahimmillaan vain selällään makaava kana, jonka jalat eivät kanna vartalon epäluonnollista painoa. Eräänlainen virike on myös turve, jota levitetään hallin lattialle. Nopeasti turve kuitenkin kovettuu lintujen ulosteista niin, ettei sitä voi enää kaivaa. (Oikeutta Eläimille 2021)
Kuolleisuus on suurta: teollisuushalleissa, joissa kasvatetaan vajaata 30 000 broileria, kuolee sairauksiin ja vammoihin keskimäärin noin 1000 lintua. Tässä lukumäärässä ei ole edes huomioitu kuolemia, jotka aiheutuvat ihmisen interventiosta, muun muassa koneen tai jalkojen alle jäämisestä, sekä ”viallisuudesta”, kuten pienestä koosta, johtuvasta tappamisesta.
Lupaus broilerien päivittäisestä tarkastuksesta ei käytännössä toteudu työntekijöiden kiireen ja lintujen suuren määrän vuoksi. Täten kuolleet ja huonokuntoiset yksilöt voivat jäädä huomaamatta jopa päiviksi. Elossa olevat lajitoverit ovat ahdettuja vieri viereen kuolleiden kanssa, eli kauheuksia ei pääse pakoon.
Suomessa viiden viikon ikäiset broilerit tainnutetaan sähkövesialtaassa tai hiilidioksidilla ja sen jälkeen murhataan avaamalla kaulavaltio. Verenlaskun jälkeen ruumis siirtyy höyhentenpoistoon. Ei ole tavatonta, että tainnutus ei toimi, ja lintu joutuu silvottavaksi täysin tajuissaan. Pahimmassa tapauksessa lintu nostaa päätään terän kohdalla ja joutuu kalttausaltaan kuumaan veteen, kunnes kuolee hukkumiseen. Tämän estämässä linjaston vieressä työskentelee viillonvarmistaja, joka katkaisee käsivoimin kaulan elossa olevilta linnuilta – siis niiltä, jotka hän sattuu huomaamaan, ja joihin kerkeää tarttumaan. Lisäksi Suomessa syödään halal- ja kosher-teurastettua lihaa ja tuotetaan pieniä määriä halal-lihaa. Halal- ja kosherteurastukset tehdään yleensä ilman tainnutusta. Lisäksi yksityiset kanankasvattajat teurastavat etenkin kukkoja ilman tainnutusta ja ilman osaamista. (Ruokavirasto 2025; Pehkonen, K.; Arjasmaa, C. 2018)
MUNIJAKANAT Kananmuna on kanan ”kuukautinen” ja kana muniikin luonnostaan melko säästeliäästi: vain yhden pesueen, jonka jälkeen alkaa hautominen ja muninta lakkaa, kunnes tulee taas kevät. Ihmisen interventiolla tämäkin eläinlaji on saatu mutiloitua äärimmilleen, eli munimaan jopa kerran päivässä. Kananmunankuori koostuu kalsiumista, jonka kana ottaa luustostaan. Tämä altistaa kanan luunmurtumille. Jopa noin 50–100 % kanoista kärsii rintalastanmurtumista - yleisyys riippuu tuotantotavasta. Murtumat jäävät helposti huomaamatta ja aiheuttavat jatkuvaa kipua ja liikkumisvaikeuksia. (Thøfner, I.; Dahl, J.; Christensen, J. 2021)
Virikehäkkikanaloissa myös munijakanoilla on vain noin A4-arkin verran tilaa per lintu. Virikehäkissä on lain vaatima pesäkoppi, pehkua ja orsi, mutta koska häkissä on monta kymmentä kanaa, virikkeistä syntyy kilpailua ja sitä kautta stressiä. Munijakanojen keskuudessa esiintyy stressiperäistä kannibalismia. Virikehäkkikanaloita lakkautetaan Suomessa hyvää vauhtia ja niiden kulutus on romahtanut.
Lattiakanalassa kanoilla on tuplasti enemmän tilaa, mutta samalla laumakokokin satakertaistuu. Kanat eivät viihdy tuhansien, jopa kymmenien tuhansien kanojen laumoissa, joissa on mahdotonta tuntea kaikki muut kanat. Tämä aiheuttaa stressiä, ja lattiakanat ovatkin sairaampia kuin virikehäkkikanat. He kärsivät suolinkaisista, hiiristä tarttuvista taudeista, murtumista ja kannibalismista. (Elli Piirainen 2021)
Kaikkein kanamaisinta elämää kanat saavat viettää ulko- ja luomukanaloissa. Tilaa ja aktiviteettejä on edellisiin verrattuna moninkertaisesti. Mutta emmehän anna näiden kauniiden mielikuvien ulkona onnellisesti juoksentelevista kanasista tehdä meitä sokeaksi totuudelta.
Kukot eivät muni. Puolet syntyvistä tipuista murhataan ennen päivän ikää heidän sukupuolensa vuoksi. Tipu heitetään ilman tainnutusta silppuriin ja tipusilpusta tehdään minkinruokaa. Kukkoja ei kannata kasvattaa ruoaksi, koska munijakanoina käytettävät hybridit on jalostettu hyvin pienikokoisiksi. Silppuri on Suomessa laillinen teloitustapa ja laajasti käytössä tehokkuutensa vuoksi. Toinen käytetty metodi on tukehduttaminen hiilidioksidilla. Olkoonkin luomukanala, virikehäkkikanala tai vaikka edellä mainittu äitini minikanala – kukot eivät muni, eikä heitä tarvita kananmunien tuottamisessa. Kukon arvo on pyöreä nolla euroa ja ainoa ratkaisu, jonka munateollisuus näkee, on tuskainen kuolema.
Naisten osa ei ole parempi kanojenkaan maailmassa. Munijakanat murhataan systemaattisesti noin 1,5 vuoden ikäisenä, kun heidän ensimmäinen munintakautensa on ohi. Seuraavaa munintakautta ei jäädä odottelemaan, sehän näkyisi tehokkuuden laskuna! Luonnossa kanat elävät kymmenen kertaa kauemmin, siis jopa 15-vuotiaiksi. Tehotuotannon uhreista taasen ei ole jäljellä mitään sen jälkeen, kun minkkiteollisuuden minkeille on syötetty heidän ruumiinsa.
KALAT “Moni ei söisi lohta, jos näkisi sen elinolot.”
Näin alkaa Ylen MOT-dokumentti lohien kasvatuksesta Norjassa. Ja väite tulee vähintäänkin perustelluksi.
Lohi on Norjan toiseksi suurin tulonlähde heti öljyn jälkeen. Kyse on jatkuvasti kasvavasta miljardibisneksestä, jota varakkaat kala-alan edustajat lobbaavat kestämättömään suuntaan.
Myös lohi on jalostettu ihmisen kannalta mahdollisimman tehokkaaksi: se saavuttaa nopeasti suuren koon mahdollisimman vähällä rehumäärällä. Jalostuksen seurauksena lohen sydän on epämuodostunut tilaan, jossa se ei pysty pitämään elämää yllä. Sydänperäiset kuolemat ovat hälyttävän yleisiä: vuosittain kymmenet miljoonat lohet kuolevat stressin aiheuttamaan sydämen pysähtymiseen tai puhkeamiseen.
Lohien kasvatus altaissa on erittäin haitallista ympäristölle, sillä kasvatusaltaista ympäristöön leviää valtavat määrät ulostetta ja rehua. Vesistöt, joissa lohia kasvatetaan, ovat käytännössä kuolleita.
Kasvatusaltaat ovat ahtaita, mistä aiheutuu monenlaisia ongelmia: stressiä, törmäilystä aiheutuvia haavoja ja kuolemia, sekä tautien tehokasta leviämistä lohipopulaatiossa. Suurin ongelma on lohiloinen, joka porautuu kalan nahkaan aiheuttaen avohaavoja, jotka ovat kuin kuninkaan portit bakteereille. Näihin bakteereihin kalat sitten kuolevatkin. Lohiloisia on poistettu myrkyttämällä, mutta myrkyttämistä ei enää suosita sen aiheuttamien ympäristökatastrofien vuoksi. Nykyään loisia poistetaan joko mekaanisella puhdistuksella tai puhdistuskaloilla.
Mekaanisessa puhdistuksessa normaalisti noin 12–14 asteisessa vedessä elävä lohi pumpataan 32 asteiseen puhdistusaltaaseen, jossa pieneen tilaan pakatut lohet hangataan loisista puhtaaksi – tai kuoliaaksi. Evien irtoamisia, sydänten puhkeamisia ja päiden murskaantumisia tapahtuu.
Puhdistuskalan käyttö on vielä traagisempaa. Normaalisti noin 10 vuotta elävä puhdistuskalana käytettävä huulikala elää lohien seassa vain noin vuoden. On äärimmäisen julmaa pakottaa täysin tunteva eläin työhön, jonka palkkana on kuolema.
Kaikkien edellä mainituiden syiden takia jopa 15 % lohenkasvatuksen uhreista kuolee ennen teurastusta 2–3 vuoden iässä, joka toteutetaan sähköllä tainnuttamalla tai hiilidioksidilla tukehduttamalla ja kidusvaltimon avaamalla. (MOT 2022) Hiilidioksidiin tukehtuminen kestää jopa 6 minuuttia ja on prosessina hidas, tuskallinen ja pelottava. (Animalia 19.5.2025)
Tiedetään, että kaloilla on kyky tuntea kipua, vaikka oikeastaan jokaisesta eläimestä puhuessa tämä kipukeskustelu on turha. Kaikki, joilla on keskushermosto, on vähintäänkin potentiaali tuntea kipua. Kivun tunnetta emme voi tietää, eikä sillä pitäisi olla mitään väliäkään. Kaikkea elävien olentojen vältettävissä olevissa olevaa kärsimystä tulisi välttää, oli kyseessä kala, ihminen tai vaikka hyttynen. Tästä huolimatta haluan aiheemme innoittamana kuvailla teille kalojen kokemaa kärsimystä ja toivottavasti herätellä affektiivisia tuntemuksia. (Jutta Sarhimaa 2015)
Sillä hetkellä, kun kala nostetaan pinnalle, kidukset alkavat kuivua. Hengittäminen muuttuu mahdottomaksi. Pakokauhu valtaa koko kehon. Onkeen tarttunut kala tuntee voimakasta kipua suussaan ymmärtämättä kivun lähdettä. Ympärillään hän näkee maailman, jota ei ole osannut kuvitellakaan: puita, valtavan kokoinen olio, jolla ei ole kiduksia tai suomuja, vaan sileä pinta, iho, heijastava pinta alapuolella. Kuuluu omituisia ääniä. Uiminen on mahdotonta. Verkkoon takertunut yksilö painautuu kivuliaasti muiden kalojen ja verkon väliin. Eviä repeytyy, pyrstöjä murskaantuu. Muut kuolevat yksitellen nälkään ja haavoihin. Jonkun sydän pysähtyy stressistä. Kuolema on lähellä.
Kalojen kasvatus Suomessa eroaa Norjasta vain mittakaavaltaan. Kalalle varatulle tilalle ei ole määrätty vähimmäisvaatimuksia, jolloin kalankasvattajat rahankuvat silmissään pakottavat jopa kymmeniä tuhansia kaloja samaan pieneen pussiin, jossa on pakko uida pientä ympyrää kaikki samaan suuntaan. Kirjolohien keskuudessa aggressiivinen käytös on luonnollista, sillä kirjolohet ovat luonteeltaan vaeltajia ja uivat mielellään pitkiä matkoja.
Kalastaminen ja kalankasvattaminen ei ole vain yksilön tragedia, vaan jopa perhettä ja yhteisöä vahingoittava tapahtuma. Erityisesti kirjoahvenilla tunnetaan olevan äärimmäisen vahva suojeluvietti jälkikasvuaan kohtaan. He hyökkäävät kaikkien vähänkin poikasiaan uhkaavien kalojen kimppuun. Jotkut kirjoahvenet jopa pitävät jälkikasvua suussaan suojellakseen heitä pedoilta, kunnes ihminen puuttuu peliin ja päättää, että perheen erilleen repiminen ja mittaamattoman tuskan aiheuttaminen tunteville olennoille on oikeutettua oman hetken nautinnon nojalla.
Kaloista kirjoittamista pidän turhauttavana, koska tiedän kalojen edustavan toiseutta ihmisille: ne ovat limaisia, suomuisia ja haisevat oudolle. Mutta kalat pitävät meitä vähintään yhtä pelottavina, etenkin kun nappaamme rauhallista elämää eläviä kaloja pinnalle kuolemaan tuon tuosta ihan vain harrastuksen nimissä. Mielestäni olisi jo aika päästä eteenpäin ennakkoluuloista, ja avata aistit (ei makuaistia) kalojen mielenkiintoiselle maailmalle.
SIAT Olet varmasti kuullut sanottavan, että sika on yhtä viisas kuin koira, tai, että sika on viisas eläin. Molemmat väitteet ovat totta ja tärkeitä pohdittaessa sitä, millaisissa oloissa sikoja Suomessa ja muualla maailmassa pidetään. Mutta eläinetiikka ei voi perustua älykkyyden pohdinnalle. Ensinnäkin ÄO on täysin ihmisen keksimä mittari, eikä mikään universaali totuus. Toiseksi jonkun ÄO-rajan asettamisella – ”alle 50 ÄO eläimiä saa syödä, yli sen ei saa mennä” – on tuhoisia, mutta loogisia seurauksia, mm. kehitysvammaisten ja ihmisvauvojen syönti.
Sian elämä alkaa tiinetyshäkissä, jossa ihminen keinosiementää emakon karjun spermalla. Tiinetyshäkissä emakkoa saa pitää 8 päivää. Häkissä ei ole tilaa kääntyä tai maata kunnolla. Porsiminen ja porsaista huolehtiminen tapahtuu porsitushäkissä, jossa makaava emo joutuu kivuissaan ja makuuhaavaisena makaamaan jälleen liikkumisen estävässä häkissä. Hiljalleen suositumpi vaihtoehto on porsituskarsina, jossa porsaille on oma makuualue ja emakolla hieman liikkumatilaa. Emakoiden oikeuksien suhteen Suomi on häntäpäässä, sillä monet muut Euroopan maat ovat kieltäneet tiinetyshäkkien käytön. Suomessa tiinetyshäkkien uusrakentaminen on kielletty ja kokonaiskielto astuu voimaan 1.1.2035. (Finlex 2023) Olosuhteista johtuen emakot kärsivät psyykkisistä sairauksista, sekä niveltulehduksista, makuuhaavoista ja tulehduksista. (Animalia 2021 b) Puolet elämästään emakko viettää siis häkissä, jossa ei voi kääntyä tai varsinkaan rakentaa pesää. Tästä huolimatta emakoilla on pesänrakennusvietti, joka purkautuu metallisen häkin puremisena ja yrityksenä rakentaa pesä – ilman materiaalia ja ilman tilaa. (Tahkovuori 2024)
Vastasyntyneet tai muutaman päivän ikäiset porsaat kastroidaan vetämällä kivekset ja siemenjohtimet ulos ihoviillosta. Tämä suunnatonta stressiä ja sanoinkuvaamatonta kipua aiheuttava toimenpide tehdään, jotta myytävään lihaan ei jäisi karjun hajua. Suomessa kastraatio kiellettiin, mutta ennen kuin laki ehti tulla edes käytäntöön Petteri Orpon hallitus perui sen kastraatiokiellosta aiheutuvien kulujen vuoksi. (Milla Palkoaho 2025)
Euroopan Unioni sallii myös kulmahampaiden katkaisemisen ja hännän poikkaisemisen alle viikon ikäisiltä possuilta ilman puudutusta. (EUR-Lex 2017) Näin toimitaan, koska sioilla, joilta on viety kaikki mahdollisuudet lajinomaiseen elämään, luonnollisesti osoittavat pahaa oloaan mm. puremalla toistensa häntiä rikki. Jopa joka toisen sian saparossa on vaurioita. EU-direktiivi vaatii sioille virikkeitä, mutta on ristiriitainen porsitus- ja tiinetyshäkin suhteen, sillä mikäli ne on otettu käyttöön ennen vuotta 2024, niissä voi pitää emoa täysin virikkeettä. (Finlex 2023) Lisäksi lietelantajärjestelmällisten sikaloiden ei tarvitse kuiviketta tarjota, koska se tukkisi järjestelmän.
Luonnossa emo vieroittaisi porsaat vasta noin 3–4 kuukauden iässä, mutta sikatehtaissa porsaat siirtyvät neljän viikon ikäisinä vieroitusosastolle, josta heidät myydään eteenpäin teuraspainoon kasvatettavaksi. Sikojen vähimmäistilavaatimus on sidottu painoon – esimerkiksi satakiloinen sika saa elää 0,65 neliömetrin alueella, johon lain mukaan pitäisi mahtua virikkeitä ja makuutila, mutta käytännössä sika on pakotettu makaamaan omassa ulosteessaan. Luonnollisesti siat ovat erittäin siistejä olioita, eli heillä on oma ruokailualueensa, vessa-alueensa ja nukkumapaikkansa. Tuotantosioilla mahdollisuutta siisteyteen ei ole, vaan ruokailu-, ulostus- ja makuualueet ovat yhtä ja samaa pienen pientä aluetta. Kukaan ei myöskään valvo lakisääteisten virikkeiden, eli kuivikkeen määrää, eli kyseessä voi olla vain kourallinen turvetta, johon sika ei voi toteuttaa luontaista tarvettaan tonkia. Pääasiallisesti siat eivät Suomessa pääse ulos muuta kuin vakuumipakattuna lihakimpaleena. (Animalia 2021 a)
Lihasian elämää määrittävät stressi ja kipu. Valtavan kokoiseksi jalostettu sika kärsii nivelsairauksista, sillä luusto ei pysty kannattelemaan reilusti yli satakiloista massaa. Stressi aiheuttaa aggressiota, joka purkautuu toisten sikojen puremisena. Huono hygienia aiheuttaa kroonisia tulehduksia.
Emakot ja karjut teurastetaan jo noin kahden vuoden iässä ja lihasika noin puolen vuoden iässä, vaikka sikojen luontainen elinikä on jopa 20 vuotta. Porsastuotteita varten teurastetaan tietysti jo pienet porsaat. Suomessa teurastus alkaa tyypillisesti kaasuhissillä. Siat ahdetaan pieneen häkkiin, joka lasketaan hiilidioksidilla täytettyyn kammioon. Siat panikoivat ja voivat kiivetä toistensa päälle. Tämä aiheuttaa sikojen eritahtisen kuoleman – joku tukehtuu 15 sekunnissa, toinen 30 sekunnissa. Muita EU-alueella sallittuja tainnutus- ja murhametodeja ovat pulttipistoolilla tai tuliaseella ampuminen, voimakas isku päähän (alle 5 kg porsailla) ja sähkötainnutus. (EUR-Lex 2009) Tainnutuksen jälkeen vuorossa on kaulavaltimon avaaminen, jossa riskinä on sian herääminen tainnutuksesta kesken teurastuksen. Teurastuksen jälkeen sialta poistetaan karvat ja sisäelimet ja sika paloitellaan.
LYPSYLEHMÄT Teollistuneissa maissa maitotilojen määrä on romahtanut ja niiden koko kasvanut räjähdysmäisesti. Lehmät ahdetaan yhä pienempiin tiloihin. Järkyttävimpiä ovat parsinavetat, joissa lehmä on pahimmillaan koko ikänsä sidottuna kaulastaan yhteen paikkaan pystymättä liikkumaan tai koskettamaan lajitovereitaan ja vasikoitaan. Jos maitotilalla on käytössä lietelantajärjestelmä, parsinavetan alusta on kovaa ritilää, jolla ei voi maata mukavasti, sillä lietelantajärjestelmän kanssa kuiviketta ei voi käyttää. Jopa 30 % Suomen maitotilojen lehmistä asuu kuvatuissa olosuhteissa parsinavetoissa. Parsinavettojen tilalle rakennetaan nykyään enemmän pihattoja, joissa lehmillä on hieman enemmän vapauksia. Tilaa on kuitenkin rajatusti, mikä aiheuttaa riitelyä makuupaikoista ja ruoasta. Hygienia on pihatoissa huonommalla tolalla, kuin parsinavetoissa, eli tulehdukset ja jalkaongelmat ovat yleisempiä.
Joka vuosi lehmä keinohedelmöitetään ja pakotetaan synnyttämään aina uusia vasikoita maidontuotannon ylläpitämiseksi. Sperma keinosiemennykseen saadaan siitossonneilta, jotka teurastetaan keskimäärin noin viiden vuoden iässä. Erityisesti, jos lehmä ei ole kiimassa, on keinosiemennys kivulias ja stressaava tilanne. Emo vieroittaisi luonnossa vasikat vasta noin vuoden ikäisenä, mutta maitotiloilla vieroitus tehdään jo välittömästi synnytyksen jälkeen. Vasikka ja emo jäävät kaipaamaan toisiaan, mikä aiheuttaa poikkeavaa käytöstä, stressiä ja masennusta. Luonnollisesti naudat ovat lempeitä olentoja, mutta äärimmäisissä olosuhteissa epäluonteenomaista käyttäytymistä esiintyy. Emo huutaa poikasensa perään viikkoja, etsii häntä pakonomaisesti ja saattaa lopettaa syömisen ja juomisen.
Vieroitetut vasikat kasvatetaan yleensä yksittäiskarsinoissa, vaikka he ovat herkimmässä iässä kaivaten lajitoverinsa lämpöä. He itkevät emonsa perään ja yrittävät koskettaa viereisten karsinoiden tovereita. Karsinat ovat pieniä, noin 1,5 neliömetrin kokoisia, eli hieman kasvanut vasikka ei siellä mahdu asettumaan mukavasti makuulleen tai leikkimään. Pahimmillaan takajaloille ei ole tilaa ja ne on pakko laittaa ulostekaukaloon. Puhdistamisen tehostamiseksi karsinan alusta on ritilää, jolla seisomaan vasta opettelevan vasikan tasapainoileminen on vaikeaa. Mukavasta pehmeästä ja lämpimästä makuualustasta on turha edes haaveilla. Vasikoilla on vahva imemisrefleksi ja he imevätkin rakenteita ja muita vasikoita. Sonnivasikat kasvatetaan lihaksi ja lehmävasikat maitokoneiksi.
Lehmä on jalostettu vuosien aikana alkuhärästä (, jonka ihminen metsästi sukupuuttoon 1600-luvulla…) lypsämään moninkertaisesti enemmän (10 000 l vuodessa), kuin se lypsäisi luonnostaan. Lehmät myös lypsetään monta kertaa päivässä. Runsas maidontuotanto aiheuttaa lehmissä monenlaisia psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia, kuten tulehduksia, sorkkasairauksia ja stressiä. Lehmä elää luonnostaan noin 20-vuotiaaksi, mutta koska sen maidontuotanto vähenee viiden vuoden iässä, on viisi vuotta lehmän teurastusikä.
Jalostuksesta huolimatta lehmällä on luontainen tarve laiduntamiseen. Suositusten mukaan lehmien pitäisi saada laiduntaa 90 päivää vuodesta, mutta ani harva tila pystyy toteuttamaan vaatimuksen. (Animalia 17.3.2021 c)
Lehmät joutuvat kohtaamaan monenlaista väkivaltaa ihmisten taholta. Järjestäytyneitä muotoja ovat hännän ja sarvien poikkileikkaaminen. Sarvien leikkaaminen eli nupouttaminen aiheuttaa naudalle kolmannen asteen kivuliaita palovammoja. Hännän leikkaaminen on kielletty Suomessa, mutta sallittu esimerkiksi EU-tasolla ja Yhdysvalloissa. EU kuitenkin rajoittaa käytäntöä vahvasti. Leikkausta perustellaan hygieniasyillä, sillä kakkainen häntä voi osua lehmän hoitajaan, sekä tallaantumisuhalla, mutta ennen kaikkea katkaisussa on kyse perinteestä. Tyypillisesti katkaisu tehdään laittamalla hännän juureen kuminauha, joka aiheuttaa häntään kuolion ja muutaman viikon päästä hännän tippumisen. Katkaisu aiheuttaa kipua, stressiä ja estää hännällä kommunikoimisen. Lisäksi lehmien ohjaamisessa saatetaan käyttää sähköpiiskaa, joka aiheuttaa kivuliaita sähköiskuja. (AVMA 29.8.2014; C.L. Stull, M.A. Payne, S.L. Berry, and P.J. Hullinger 13.4.2004)
LIHANAUDAT Maidontuotannossa syntyvät sonnivasikat kasvatetaan lihaksi. Muutaman viikon ikäiset vasikat on tapana siirtää ahtaisiin ryhmäkarsinoihin – jälleen ritiläpohjallisiin. Tilaa leikkiä, maata tai juoksennella ei ole. Toistaiseksi myös parsinavetat ovat laillisia. Naudat päästetään laiduntamaan vain harvoilla tiloilla.
Pieni osa naudanlihasta tulee emolehmätiloilta, joissa vasikat vieroitetaan useamman kuukauden ikäisenä. Emolehmiä ei lypsetä ihmiskäyttöön, vaan maito on varattu vasikoille. Emolehmätiloilta vasikat myydään eteenpäin joko parsi- tai pihattonavettaan kasvamaan teuraspainoon.
Sairaudet ja kuolleisuus ovat suuria. Naudat eivät kasva antibioottivapaasti, koska karseissa elinolosuhteissa syntyviin tulehduksiin tarvitaan antibiootteja. Nivelrikko löytyy lähes joka naudalta, eivätkä sorkkasairaudet ja tapaturmatkaan ole harvinaisuuksia. Stressin vuoksi myös aggressiivinen käytös on yleistä. (Animalia 17.3.2021 d) Nukkuminen on mahdotonta tilanpuutteen ja epämukavan alustan vuoksi. Nauta voi vain torkkua seisaaltaan lyhyitä jaksoja kerrallaan.
Naudalla on edelleen esi-isänsä alkuhärän vietit. Se vaeltaisi luonnossa kilometritolkulla välillä märehtien ja laiduntaen. Nauta on lisäksi siisti eläin, joka ei nuku ulosteensa päällä, ja joka pitää itsensä puhtaana nuolemalla. Kaikki luonnollinen käyttäytyminen on evätty tehotuotannon rattaana toimivalta lihanaudalta.
Naudat ovat sosiaalisia eläimiä, mutta pystyvät tunnistamaan vain noin 50–70 lajitoveria. Navetoissa kuitenkin pidetään jopa satoja nautoja, eli kaikkien tunteminen on mahdotonta. Sosiaalinen ympäristö, jossa ei voi muodostaa sosiaalisia hierarkioita, on naudalle stressaava ja aiheuttaa aggressiivista käytöstä.
Teurastus tapahtuu puolentoista vuoden iässä ampumalla pultti kallon läpi ja verestämällä nauta. Stressissä oleva nauta voi kuitenkin liikkua ampumisen aikana, jolloin ensimmäinen pultti aiheuttaa vakavia vammoja, mutta ei tapa. Silloin suuressa tuskassa ja hämmennyksen tilassa olevaa nautaa ammutaan toistamiseen. Suomalaisilla teurastamoilla salakuvatuissa videoissa näkyy toistuvasti lyömistä ja sähköpiiskan käyttöä. Videoilla näkyy myös, kuinka teurastettavana olevat naudat huutavat ja teurastusjonossa olevat yksilöt joutuvat näkemään ja kuulemaan kaiken. (Oikeutta Eläimille 2015)
MUUT RAVINNOKSI HYÖDYNNETYT ELÄIMET Suomessa syödään kanojen, possujen ja nautojen lisäksi myös lampaita, hevosia, hirviä, peuroja, poroja, kauriita, jäniksiä, kaneja, kyyhkyjä, metsoja, teeriä, pyitä, sorsia, villisikoja, katkarapuja, hanhia, hummereita ja paljon muita. Maailmanlaajuisesti syötäväksi kelpaa lähes mikä tahansa eläinlaji. Tässä julkaisussa en valitettavasti voi paneutua kaikkiin niistä, mutta aion tulevaisuudessa osoittaa katseeni mm. riistaan ja lihakanien kasvatukseen, joista kummankaan todellisuus ei ole kaunis. Tämänkertaiset eläimet valikoituivat niiden suuren kulutuksen vuoksi.
LEMMIKIT, SIRKUSELÄIMET JA ELÄINTARHOJEN VANGIT Jokainen näistä on oma mielenkiintoinen, mutta traaginen aiheensa, joihin tulen paneutumaan tulevaisuudessa. Tässä julkaisussa haluan kuitenkin lyhyesti nostaa myös muut, kuin syötävät eläimet esiin ja herätellä pohdintaa. Miksi syödä possua, rakastaa koiraa ja pukeutua lehmään? Kaikki tuntevia ja omassa sosiaalisessa piirissään merkityksellisiä olentoja. Miksi viihdytämme itseämme muunlajisten eläinten kärsimyksellä katsoessamme videoita sairaalloisen lihavista kissoista ja sirkusnorsuista, jotka esityksen jälkeen ahdetaan pieneen häkkiin ja joiden lajityypillinen käyttäytyminen estetään? Miksi hirvi on eläintarhassa mielenkiintoinen nähtävyys, jolle on annettu nimi, mutta lautasella anonyymi paistos?
LOPUKSI Seuraavaa julkaisua odotellessa suosittelen tutustumaan lähteisiini. En milloinkaan käytä lähteenä Wikipediaa tai tutkimusta, jonka todenperäisyyttä epäilen. Erityisen mielenkiintoisia ja helppolukuisia lähteitä ovat Oikeutta Eläimille ja Viral Vegans.
Jos kirjoitukseni herätti kysymyksiä, otan niitä mielelläni vastaan kommenteissa. Olen kuitenkin vain yksi ihminen, joka kirjoittaa tätä blogia arjen pyörittämisen ja opiskelun ohessa, eli on hyvin mahdollista, että kirjoitukseni sisältää epätarkkuutta – jos tällaista huomaat, ole hyvä, ja ilmoita siitä minulle heti, niin voin korjata asian.
Kiitos, ja näkemiin!
Verkkolähteet:
A Slaughterhouse Nightmare: Psychological Harm Suffered by Slaughterhouse Employees and the Possibility of Redress through Legal Reform. Dillard, Jennifer 2007. Suom. Tiia Mattila.
Animal law in the spotlight: NSW battery hen bill. Voiceless 19.11.2014.
Council regulation (EC) No 1099/2009 of 24 September 2009 on the protection of animals at the time of killing. EUR-Lex 2009.
Cutaneous nociceptors in the chicken beak. Breward, J. 1984. Proceedings of the Journal of Physiology.
Eläinetiikka ja empatian variaatioita. Aaltola, Elisa 20.6.2015. Animalia.
Elämä betonipohjaisessa karsinassa ei riitä sioille. Animalia 17.3.2021 a.
How China’s Chickens are Going to Lay a Billion Eggs a Day. Voice of America 9.7.2018.
Kasvatettu kala on tuotantoeläin. Animalia 19.5.2025.
Keel bone fractures in Danish laying hens: Prevalence and risk factors. Thøfner, Ida C. N., Dahl, Jan & Christensen, Jens Peter 13.8.2021.
Laki eläinten hyvinvoinnista (693/2023). Finlex 19.4.2023.
Lihanaudat kasvatetaan yleensä ahtaasti sisätiloissa. Animalia 17.3.2021 d.
Maidontuotanto rasittaa lehmiä. Animalia 17.3.2021 c.
Näin etenee broilerien ”tainnutus- ja tapporata” – viranomaiset ja työntekijät kertovat eläinten huonosta kohtelusta teurastamossa. Pehkonen, Kati & Arjasmaa, Camilla 11.7.2018. Yle.fi.
Nauta tuotantoeläimenä. Oikeutta Eläimille 2015.
Porsaiden kivulias kastraatio kiellettiin, nyt kielto perutaan. Palkoaho, Milla 24.6.2025. Helsingin Sanomat.
Porsitushäkki estää emakoita liikkumasta. Animalia 17.3.2021 b.
Protection of pigs. EUR-Lex 23.10.2017. European Union.
Psychopathy and animal cruelty offenders. Haden, S., McDonald, S. & D’Emilia, W. 2022.
Sikojen arkea Suomessa määrittävät ahdas tila ja stressi. Tahkovuori, Pavel 17.7.2024. Viral Vegans.
Tail Docking in Dairy Cattle. Stull, C.L., Payne, M.A., Berry, S.L. & Hullinger, P.J. 13.4.2004.
Tail Docking of Cattle. American Veterinary Medical Association (AVMA) 29.8.2014.
Tutkimus: Kalat tuntevat kipua. Sarhimaa, Jutta 10.10.2015. Helsingin Sanomat.
Usein kysyttyä teurastuksesta. Ruokavirasto 6.6.2025.
Why parts of Europe are keeping them intact. Epp, Melanie 5.4.2019. Canadian Poultry.
Butchers’ and deli workers’ psychological adaptation to meat. Piazza, J., Hodson, G. & Oakley, A. 2021. American Psychological Association.
Videolähteet:
Broileritilan työntekijä paljastaa piilotetun kärsimyksen. Oikeutta Eläimille 1.12.2021. Youtube.
Sairaaksi kasvatettu lohi. MOT 7.11.2022. Yle Areena
Shocking slaughter footage: English slaughterhouses exposed. Animal Aid 17.8.2009. Youtube.